Sivut

torstai 18. heinäkuuta 2013

Leffassa - Star Trek Into Darkness


Meillä on Miehen kanssa hyvät henkilöstöedut - saamme veloituksetta tietyn määrän virike- ja kulttuuriseteleitä vuodessa, joilla käymme pääasiassa leffoja katsomassa ja virkistymässä aikuisten tapaan. 


Eilen oli aika vauhdikkaalle action -avaruusseikkailurymistelylle, Star Trek Into Darkness J.J Abramsin ohjaamana. Pääosissa seikkailevat mm Chris PineZachary Quinto ja loistava Benedict Cumberbatch.

                                  



En ole trekkeri, Star Trek leffojen fanittaja ja suurkuluttaja, joten surempia ennakko-odotuksia elokuvalle ei ollut. Olen toki lapsena vanhoja Enterprisen seikkailuja seurannut ja pidin kovasti ensimmäisestä Abramsin vuonna 2009 ohjaamasta Star Trek uusinnasta mainiona avaruusseikkailuna, jossa oli hyvin toteutetun toiminnan lisäksi sujvaa sananvaihtoa.

Jatko-osa U.S.S Enterprisen ja sen miehistön, James T. Kirkin, Spockin ja kumppaneiden uran alkutaipaleelta on saanut vaihtelevia arvosteluja laidasta laitaan. Itse en juuri lue leffa-arvosteluja ennen leffan katsomista ja trailereitakin vältän mahdollisimman pitkään. Pidän yllätyksellisyydestä enkä halua muodostaa ennakkokäsityksiä jonkun muun mielipiteisiin perustuen. Joskus niitä on kuitenkin kiva lukea ja etenkin leffan jälkeen verrata omia ajatuksia muiden katsojien saamiin kokemuksiin. Ohessa muutama kiva linkki omasta mielestäni parhaimpiin arvosteluihin tähän leffaan:

             
Pidin elokuvasta. Siinä olivat ne viihdyttävät elementit, joita lähdin hakemaan; menevä, hyvin toteutettu ja visuaalisesti näyttävä, osuvaa sananvaihtoa ja naljailua, erinomainen casting ja onnistuneet näyttelijäsuoritukset, sekä toimiva juoni. Erityisesti jäi mieleen upeiden toimintakohtausten lisäksi pahiksena toimineen  Cumberbatchin (Khan) roolisuoritus, joka jätti Chris Pinen esittämän legendaarisen kapteeni James T. Kirkin hahmon paikoin melkeinpä sivurooliin. Toisaalta Kirkin ja Spockin välinen dynamiikka toimi erinomaisesti ja toi syvyyttä tähän muutoin melko kepeään avaruusrymistelyyn.

Elokuva kestää reilun kaksi tuntia ja  kulkee sujuvasti koko tuon ajan. En voi kieltää etteikö juoni olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan tavallinen ja odotettavissa oleva, paikoin melkoisen naiivi ja taustavaikuttimet henkilöhahmojen tekojen takana heppoisia ja paikoin tahallisesti alleviivattuja. Tämä ei silti estä nauttimasta elokuvasta joka toimii erinomaisena viihteenä ilman suoraviivaisempien tehosterymistelyjen aivottomuutta.

                                     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...