Minulla on maailman ihanin poika. Kaunis, suloinen, kohtelias ja herttainen. Aktiivinen ja vilkas, reipas ja omatoiminen. Hän piirtelee mielellään kuvia, jossa on äiti ja Poika käsi kädessä, sydämen sisällä, tai koko perhe ja meidän koti, nimillä varustettuna, kukkasia ja aurinkoja, sydämiä ja kauniita kuvia, kuten hän sanoo. Pojan lempipuuhaa on ollut palapelit, joita hän rakentelee jo yli sadasta palasta aikaa sitten, nyt hänet on valloittanut Brion rakennussetti, josta viimeisin taidonnäyte sai äitin vallan ylpeäksi; robotti!
Poika on isäänsä tullut, pitää paikat siistinä ja haluaa ilahduttaa äitiään petaamalla omatoimisesti sänkynsä aamulla ja taittelemalla yöpukunsa kauniisti sängyn päätyyn. Huoneensa hän pitää erinomaisessa kunnossa, välillä hän käy siivoamassa viereisessä huoneessa siskonsakin sotkut - tämä kun on tullut enemmän äitiinsä... Astiat laitetaan kauniisti astianpesukoneeseen syömisen jälkeen ja muistetaan kiittää ja sanoa ole hyvä.
Poika lähti kävelemään reilusti alle vuoden ikäisenä, emmekä kiinnittäneet pitkään aikaan huomiota siihen, että hän ei juurikaan kehittynyt puheen osalta. Jalat ensin, sitten puhe -sanottiin. Kyllä se siitä, ei syytä huolestua, saatte kyllä kuulla puhetta pian aivan kylläksenne - sanoivat toiset. Eikä me kyllä huolestuttukaan, ei siinä kohtaa, kun pojalle oli alle kymmenen järkevää sanaa, kun piti tehdä lauseita, eikä silloin, kun Sisko oli jo huomattavan paljon kehittyneempi puheen saralla, kuin veljensä. Emme pitäneet sitä minään myöskään silloin, kun neuvola ja tarha suosittelivat puheterapian aloittamisen kerran kahdessa kuukaudessa - kivoja tuokioita leikkien pojalle. Viime keväänä tarhan, erityisavustajan ja puheterapeutin suosituksesta aloitettiin viikottaiset puheterapiakäynnit, jotka ovat Pojan viikon kohokohtia, yhäkään emme olleet huolissamme emmekä pitäneet siitä isompaa elämää.
Miksiköhän olin sitten niin puolustava, jopa hyökkäävä tänään, kun Pojalla oli ensimmäinen arviokäynti psykologilla, joka tekee arvion siitä, missä mennään muun kehityksen suhteen? Huomasin tiikerinkynteni olevan jota kuinkin valmiina teroitettuina ja kertovani kuinka upea, hieno ja täysin normaali poikani on. Tiedänhän minä että hän on ja kyllä, hän ei todellakaan ole sillä tasolla puheessa kun pitäisi, vaan puheen kehityksen viivästyminen on selvää. Kun aloin googlaamaan asiaa, tänään itse asiassa vasta ensimmäistä kertaa, huomasin pojallamme olevan haasteita monellakin tasolla.
Terveyskirjaston mukaan Poikaamme haasteita kuvaavat oikeastaan nämä kaikki:
Kielellisen ilmaisun häiriössä lapsen kielellinen ilmaisu on selvästi huonontunut. Häiriö voi ilmetä pienenä sanavarastona, aikamuotovirheinä, vaikeutena sanojen muistamisessa tai vaikeutena kehitykseen nähden riittävän pitkien tai monimutkaisten lauseiden muodostamisessa.Kielellisen ilmaisun ja vastaanoton häiriössä lapsen kielellinen ilmaisu ja vastaanotto ovat olennaisesti heikentyneet. Oireina ilmenee kielelliselle ilmaisuhäiriölle ominaisten oireiden ohella vaikeutta ymmärtää sanoja, lauseita tai tietyntyyppisiä sanoja, kuten esimerkiksi tilakäsitteitä.Fonologisessa häiriössä lapsella on vaikeuksia sopivien äänteiden käytössä, äänteiden tuottamisessa tai käyttötavassa. Joskus lapsi korvaa äänteen toisella, esimerkiksi t:n käyttö k:n asemesta, äänteiden kuten loppukonsonanttien jääminen pois.
Lohduttavaa toki oli lukea tuosta lähteestä, sekä useasta muustakin, että puheen kehityksen häiriöstä kärsivät ovat älyllisesti normaaleja, monesti hyvinkin lahjakkaita. Toisaalta on myös jo nyt huomattavisaa, että vaikka meidän poikamme ei kärsi monesti esiin nousevista turhautumisen tunteista itsensä ilmaisun puutteissa, hänen sosiaaliset vuorovaikutussuhteensa ovat vaivasta kärsineet. Häntä ei toki päiväkodissa kiusata tai hyljeksitä, mutta seuranaan hänellä on useimmiten nuorempia leikkikavereita, joita Pojan kommunikaation ongelmat eivät häiritse yhtä paljon. Ymmärrän hyvin, että tämä tulee olemaan mahdollisesti ongelma viimeistään koulussa, jossa muutenkin helposti joutuu silmätikuksi ja sydämeni kurtistuu kokoon jo nyt siitä ajatuksesta.
On upeaa, että puututaan ajoissa ja Poikamme saa tarvitsemansa avun. Kerron itselleni tämänkin päivän jälkeen, että en ole huolissani - olen varma, että hurmaava poikani tulee menestymään ja selviämään elämässään.
