Sivut

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ihana päivä - puistoilua ja kirppistelyä

Okei, ei paistanut aurinko kuin ajoittain, tuuli naurettavan kovin ja oli melkoisen kylmä, mutta pitkästä aikaa teimme lasten kanssa muutakin, kuin pakkasimme aamuvarhain kassiamme maauimalassa vietettyä päivää varten.

Täytyy myöntää, vaikka nykyinen asuinkuntani Lieto ei vieläkään ole päässyt kokonaan sydämeeni kotikuntani Turun lailla, on sen tarjoamat palvelut, kuten hienot leikkipaikat vertaansa vailla. Vietimme useamman tunnin lasten kanssa eri leikkipuistoja kiertäen, sitä en ole malttanut hellekeleillä laisinkaan harrastaa. Täytyy myöntää, etteivät ulkoleikkipuistot ylipäänsä ole suosikkilistallani lasten kanssa vietettyjen aktiviteettien joukossa, mutta mitä sitä ei tekisi mussukoittensa eteen.

Olkoon vaan pitkät housut ja huppari, släpäreistä en luovu!


Käytiin myös pitkästä aikaa Liedon keskustassa keväällä avatussa kirppiksellä ja tein ihania löytöjä Tytölle! Yksi tulevista lempivaatteista taitaa olla tämä  sievä harmaa paita ihanalla pitsineuloksella.



Muitakin ihanuuksia löytyi, marjapuuron värinen Esprit neule mm tulee syksyyn hyvään käyttöön. Ikävä kyllä Pojalle ei tavalliseen tapaan löytynyt oikein mitään, yhdet hyvät mustat paremmat kengät parilla eurolla sentään. En silti ihmettele, eipä meidän nelivuotiaalta viikarilta jää suuremmin häneltäkään siistiä käyttökelpoista vaatetta kierrätettäväksi asti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...