Harrastuksia, onko niitä?

Ruuhkavuosia eletään, se kai on tullut selväksi, mutta osa on kyllä ihan itse aiheutettua. Downshiftaus ja turhan karsiminen ovat olleet tässä hektisessä nykyajan elämäntavassa muotisanoja jo jonkin aikaa, mutta kyllähän sitä ihan terveellä maalaisjärjelläkin tajuaa, että aktiviteetteja  karsimalla meno rauhoittuu, eikö?

On kai tullut jo jokseenkin selväksi, että itse pidän siitä, kun on menoa ja meininkiä. Olen ihan itse, vapaaehtoisesti hakeutunut haastavaan työhön, jossa olen pysynyt uraani rakentaen myös lasten saamisen myötä. Opiskelen ja kehitän itseäni, haluan myös luonnollisesti panostaa laatuaikaan lasten kanssa rakastani unohtamatta. Elämäntaparemontin myötä olen rutistanut aikatauluihin liikunnan, jota saisi olla enemmänkin ja myös lapset alkavat harrastamaan pikku hiljaa, tyttö jo balettia.

Sepä se, harrastukset siinä mielessä kun ne käsitetään opiskelun ja liikunnan ulkopuolisiksi tekemisiksi ovat kyllä jääneet itseltä aivan paitsioon. Sanotaan aina, että ei pitäisi unohtaa itseään ja antaa aikaa myös omille harrastuksille, mutta kuinka itsekäs saa olla jos jo laittaa valtavasti aikaansa haastavaan työhön ja opiskeluun? Sanotaan, että kun jokainen perheenjäsen on tyytyväinen, myös perhe-elämä on parhaimmillaan, mutta kompromisseja joutuu väkisinkin tekemään.

Mitä sitten haluaisin harrastaa? Lukeminen on ollut aina itselle tosi tärkeää, olen koko ikäni lukenut hyvin monipuolisesti kaikkea mahdollista ja kerännyt itselleni varsin mukavan oman kirjastollisen kirjojakin. Olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen, vaikka kuten jo jossain kohtaa kerroinkin, olen aivan mahdoton Fantasia -kirjallisuuden ystävä. Jotenkin vaan siinä lohikäärmeiden ja haltijoiden maailmassa pääsee niin kauas pois tästä menosta ja saa uppoutua loppujen lopuksi aika yksinkertaisiin hyvän ja pahan välisiin ikuisiin taisteluihin. Löytyy kirjoista dekkareita, kauhua, romantiikkaa, historiaa, klassikoita ja eeppisiä tarinoitakin, kaikki käy. Ikävä kyllä aika tarkkaan lasten syntymän jälkeen lukeminen on vähentynyt radikaalisti, vaikka välillä sille raivaankin kalenteristani aikaa. 

Nyt olen tietoisesti päättänyt olla lukematta viihdettä niin kauan, kuin opiskeluja on jäljellä - kolme kuukautta siis enää! Sitten taidan aloittaa jonkun lempisarjoistani uusiksi, vaikkapa jo monikymmenpäinen R.A. Salvatoren Forgotten Realms, joista on vielä muutama viimeisin trilogia hyllyssä lukematta. Olen uskomattoman nopea lukemaan, mistä on etua opiskeluissa, mutta haittaa viihdelukemisessa. Vajaa 300 sivua tuntuu aivan turhalta kun hotkaisee sen illassa, mitä pidempi kirja/sarja sen parempi!

Onko se harrastusta vai ajankäyttöä, siitä voidaan olla eri mieltä, mutta leffat ovat aika kovassa kulutuksessa meillä yhteisesti miehen kanssa. Käymme usein leffateatterissa ja sitäkin useimmin vietämme iltaa leffan parissa kotosalla. Mikä sen parempaa ajatusten nollaamista ja aika usein meno valikoituukin juuri sen keveyden ja helposti nautittavuuden mukaan. 

Kun kysytään harrastuksista mietin aina mitä vastata. Pitäisi kuulostaa ainakin CV:ssä dynaamiselta, luovalta ja intellektuellilta. Olisi hienoa olla luova, omaperäinen ja aikaansaava, mutta kaikki kädentaidot ovat poissuljettuja - nimimerkki käsitöitä syvästi vihaava ja puutöitä pelkäävä. Joogat ja muut ihanat retriittimeiningit saavat kylmät väreet, vaikka kai siihen pysähtyneisyyteenkin voisi oppia. Luonto, metsä ja kaikki ulkoilma-aktiviteetteihin liittyvä on sekin minulle vierasta, olen juuri se etelänmies joka huitoo tuskassa kaikkia ötököitä ympäriltään ja vihaa päämäärätöntä tarpomista risukossa. 

Sisustus on mukavaa puuhaa, mutta en omaa sellaista silmää, että loihtisin pikkurahalla kaikkea ihanuuksia kämppäämme, sitä paitsi pidän loppujen lopuksi aika askeettisesta tyylistä ilman turhia hörhöilyjä. Ihan varmasti jos kapitaa olisi pikkuisen enemmän, tästäkin voisi olla harrastukseksi asti puuhaa, kuin myös lasten vaatettaminen ja ihanuuksien löytäminen. Sama pätee matkailuun, olisihan se kiva harrastus, kun olisi rahaa ja aikaisemmin sitä tulikin tehdyksi. Eiköhän sitten taas tule lähdetyksi kun tilanne tasoittuu.

Kirppistely on varmasti harrastus siinä missä tarpeellisuuksien etsimistäkin. Kyllä nykyään lähdetään kuitenkin kirppistelemään ihan vaan ajanvietteeksi. Se on hieno tunne, kun törmää johonkin upeaan, olkoon se sitten vaate, esine tai kirja. Pidän myös siitä kiertelystä ja toisten tavaroiden ihmettelystä, välillä kauhistelustakin. Joskus nuorempana keräsin jääkiekkokeräilykortteja, nykyään keräilykään ei enää ole harrastus jos ei tuota kirjaston keräämistä lasketa.

Ja siihen onkin hyvä lopettaa tämä postaus, kuten naamakirjassa jo ystävilleni hehkutinkin, tällä viikolla toteutui yksi valtavan iso haave. Ostimme mieheni kanssa koko ikäni toivomani Boknäs kirjahyllyt rakkaille kirjoilleni! Saimme ne järkevään hintaan käytettyinä, uutenahan nuo maksavat naurettavan paljon ainakin siinä mittakaavassa, mitä kirjoilleni tarvitaan tilaa. Vieläkään eivät mahtuneet ihan kaikki, mutta suurin osa jo.

Mitäs te harrastatte? 

Lasten harrastuksista

Kahta ei pidä kokeilla sanovat - omaa äitiä ja kansantanssia. Niistä toinen on itselleni tuttu monen vuoden ajalta, vasta teini iän mukahäpeä ja laiskuus saivat lopettamaan tanhun harrastuksen ja sen mukana lähes kaiken muunkin ohjatun toiminnan pioneeritoimintaa lukuun ottamatta - sitä kesti vielä hetken. Halusin aina ratsastaa, mutta se oli liian kallis harrastus meidän perheelle, muuhun ei kannustetukaan ja koko liikunnasta muodostui viimeistään yläasteen myötä se kamalalin kammotus.

No joo, olisihan sitä voinut harrastaa jotain muutakin, mutta jostain syystä vain kirjat veivät mukanaan, kaikki aika meni kotosalla kirjoja toisensa perään ahmiessa. Jotenkin sitä on kaduttanut näin aikuisiällä. Ei niin, että siitä olisi ollut jotain haittaa, ihan täysipäinen edustuskelpoinen yhteiskunnan jäsen on muotoutunut minustakin ilman muotiharrastuksia tai joukkuelajien tuomaa tiimihurmosta. 

Silti lasteni kasvettua olen halunnut antaa heille ainakin mahdollisuudet alkaa harrastamaan heille mieluista asiaa. Ei - en ole vienyt heitä lauantai aamuisin vauvauintiin klo 7 tai muskariin pienestä pitäen, mutta nyt kun heillä alkaa olla jo ikää, olen alkanut kartoittamaan löytyisikö joku heitä miellyttävä ajanviete. Viime vuonna kokeiltiin pojan kanssa äiti lapsi - jumppaa, se ei toiminut. Poika ei malttanut millään mennä ohjatussa tahdissa äidin kanssa, vaai huiteli pisin jumppasalia ja siinä oli sekä että äidillä ja pojalla hermot kireänä. Kunnes poika päätti, että jätetään moinen touhu kokonaan väliin, fiksu mukula; mitä turhaan aiheuttaa kahdelle henkilölle ylimääräistä stressiä...

Tytön yhden lempisarjan, Anniina Ballerinan, herättäessä pikku prinsessassani halun oppia tanssimaan, sain vihdoin aikaiseksi itsestäni näin uuden vuoden kunniaksi tutkia baletti/ tanssiharrastusmahdollisuuksia ja päädyin suuremmin miettimättä edulliseen Turun Urheiluliiton satubalettitunteihin kevääksi. 

Tällä viikolla se sitten alkoi, yhtä lailla äidin, kuin tytönkin odottamat balettitunnit, joihin varustauduttiin niillä perinteisillä; vaaleanpunaisilla jumppatossuilla, jumppapuvulla Hello Kitty kuviolla ( koetin saada läpi ihkun valkoisen tylliunelman, mutta ei voittanut Kittyä...)  ja valkoisilla sukkahousuilla vaaleanpunaisilla säärystimillä lisättynä. Olen aivan varma, että äidin jännitys oli keskiviikkona yhtä huipussa, kuin tytöllä tilaan odottaessamme.

                    

Onneksi mukana oli myös muita ensikertalaisia ja suhahdin mukaan alkutunnelmiin jumppasaliin parin muun innokkaan äidin seurana. Toisin kuin heidän ujot piltit, meidän rinsessa juoksi rohkeasti heti piiriin ja oli kuin kala vedessä. Miten ylpeä olinkaan!

Tunnistin itsessäni samalla rumia piirteitä, myönnän. Oltuani itse aina se lapsi, jolle ei ollut varaa hankkia kauniimpia ja uusimpia vermeitä ja joka erottui selkeästi joukosta mamman tekemillä sievillä, mutta kotikutoisilla mekoilla, vertailin heti ballerinani varustetasoa muihin ja olin kateellinen yhden tytön uskomattoman kauniista ballerinatylliunelmasta. Omaani haastatellessa ei asia näyttänyt kuitenkaan haittaavan laisinkaan, joten kilpavarusteluun ei tarvinnut lähteä - sana vain, niin äiti olisi ollut kaupassa uudestaan...

Toivottavasti tyttö jaksaa ja löydetään pojallekin sopiva aktiviteetti, jossa saa purkaa energiaansa vähemmän rajatussa toiminnassa. Olen vahvasti sitä mieltä, että hyvä harrastus on avain terveisiin ja fiksuihin elämänvalintoihin, vaikka ei olekaan toki tae siitä. Haluan antaa lapsilleni kaiken sen, mitä en itse saanut ja tässä piileekin vaara, josta on oltava tietoinen; mikä on omaa toivettani ja mikä lasten. 

Mitä teillä harrastetaan?