Sivut

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Muisteluja matkan varrelta - osa II

Palattuamme ensimmäiseltä yhteiseltä matkaltamme Kambodzasta kihlautuneena, hyppäsimme suureen tuntemattomaan ja muutimme yhteiseen kotiin pääkaupunkiseudulle. Olimme saaneet uskomattoman hienon työtarjouksen ja siirryimme Linnanmäelle, jossa itse johdin ravintola- ja kokoustoimintaa, mieheni alaisuudessani keittiötoimintoja.

Pidin yhteistyöstä rakkaani kanssa, teimme hyvää jälkeä, kuten edellisessäkin yhteisessä työpaikassa, emmekä kokeneet esimies-alaissuhdetta ongelmalliseksi parisuhteessa.

Helmikuussa teimme kaksi iso päätöstä, ostimme yhteisen asunnon Espoosta -  sen kuuluisan rivitalonpätkän - ja päätimme,  vastoin kaikkia aikaisempia ajatuksiamme, että lapsi saisi tulla jos on tullakseen. Laskujeni mukaan Poika sai alkunsa aika tarkkaan ensimmäisistä öistämme uudessa asunnossamme maaliskuussa muuttaessamme...


Ensimmäinen yhteinen kesämme meni mukavasti ja todella nopeasti. Paitsi että pyöritimme Linnanmäen kohtuullisen vilkasta toimintaa useamman ravintolan ja kahvilan voimin, ehdimme myös mm. viettää sateista juhannusta Miehen entisessä työpaikassa, Irlannissa...


Irroitella Ruisrockissa alkavan vauvamasun kera ja alkoholittomia nauttien...


Sekä uuden kotikaupunkimme nähtävyyksistä - kuten Korkeasaaresta - nauttien.


Siinä sivussa mahaa kasvattaen...


Ja tietysti häitämme suunnitellen!

Olimme sopineet hääpäiväksi 15.8.2008. Emme osanneet arvata Pojan tuloa niin nopeasti, mutta eipä tuo haitannut, päätimme pitää juhlat tuolloin joka tapauksessa.

1 kommentti:

  1. Onpa mukava kuulla teidän tarinaa. Musta on aina kiva kuulla, miten ihmiset ovat tavanneet, päätyneet yhteen ja päätyneet siihen, missä ovat nyt.

    Ja tuo Kambodzan reissu, voih! On itselläkin yksi niistä maista, jonne pitää vielä mennä. Muutenkin tykkään Aasiasta tosi paljon.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...