Sivut

perjantai 16. elokuuta 2013

Herkuttelua

Myönnän olevani heikko, kun puhutaan ruuan houkutuksista. Olen itse alalla työskentelevä, päivittäin hyvän ruuan ja kahvilatuotteiden kanssa tekemisissä ja nautin aivan valtavasti kun pääsen herkuttelemaan hyvin tehdystä ruokatuotteesta. Mieheni jakaa intohimoni, mutta niinhän se on, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä ja meilläkin kokataan harmittavan vähän kunnollisia ruokia.

Siksi olikin itsestään selvää, että menemme juhlistamaan hääpäiväämme hyvän ruuan merkeissä - tällä kertaa valikoitui tätä päivää silmällä pitäen jo talvella Groupon -diilistä hankimani lahjakortin ansiosta Brahen Kellari.


 Ravintola on minulle erittäin tuttu, muutama vuosi sitten olin siellä töissä hetken aikaa ja tutustuin yhtä lailla sen omistajaan, kun heidän tinkimättömään tapaansa tehdä asioita. Kunnioitan paikkaa ja laatu on siellä lähes poikkeuksetta hyvää. Siksi olikin mukava yllätys löytää erinomainen diili Grouponilta, jossa sai vapaavalintaisen menun listalta kahdelle henkilölle, sisältäen kivennäisveden ja kahvin ainoastaan 69 euroa.

Brahen Kellarin ruokalista ei ole sieltä edullisimmasta päästä, vaikka olenkin valmis maksamaan hyvästä ruuasta. Tällä kertaa ei tarvinnut siis kuitenkaan edes miettiä tulevaa laskua, silti valikoituani lähes koko paikan kalliimman menun olin hieman nolona - se ei missään nimessä ollut tarkoituksena. Tarjoilu pelasi kuitenkin loistavasti ja toisin kuin jossain paikoissa, täällä ei tullut tunnetta toisen luokan asiakkaana olemisesta diiliä käyttäessä.



Valitsin alkuun porocarpacchion parmesansalaatin kanssa, Mies otti Roquefort etanoita, peräti 12 kpl! Kummatkin annokset olivat onnistuneita, omani tarpeeksi ohueksi siivutettuna ja onnistuneet maut. Mies sai maukkaat, hyvin valmistetut etanat, joita itsekin maistoin pari, yrittäen olla laskematta voi-homejuustogratiinin ja vaalean leivän yhteiskaloreita...



Pääruuaksi päädyimme kummatkin sisäfileeseen, viimeksi käydessämme otin loistavaa metsäkaurista, mutta maltoin sentään olla ottamatta samaa. Kummatkin annokset olivat hyvin perinteisiä, itselläni vuohenjuuston ja kasvisjuliennen kera, miehellä sienikastikkeen ja friteeratun uuniperunan kanssa. Jätin omastani punaviinikastikkeen pois, joka ei kuulu suosikkeihini ja annos oli kerrassaan maukas ilman sitäkin. 




Huomaa silti, että aloitettu kevyempi ruokavalio oli kutistanut mahalaukkua ja mies sai tuhota loput hyvin paistetusta pihvistäni. Keittiön taito näkyi täydellisissä lihojen kypsyysasteista ja erityisen maukkaista ja sopivan pureskeltavista kasviksista. 



Olin jo alkuun päättänyt, että tämän illan olen laskematta kaloreita jos jotain tekee mieli ja jälkiruokani todellakin osoitti sen; taivaallinen vadelma ja valkosuklaajuustokakku, joka oli huomattavasti vaatimatonta ulkonäköään parempi. Tavalliselta levykakulta näyttävä pala meinasi saada minussa pahemman laatuisen annoskateuden miehen valitseman ranskalaisen suklaakakun nähdessäni, mutta onneksi ravintolan taitajat eivät pettäneet ja maku oli juuri niin ihana, kuin olen tuolla paikassa tottunut saamaan. Harmittavan monessa paikassa on niitä samoja valmistuotteita ja suuresti (ravintolan listalla) vihaamiani perusjäätelöitä. Arvostan taidolla tehtyjä konditoria tuotteita yli kaiken ja tämä kyllä kruunasi aterian.



Kaiken kaikkiaan ruokailu oli onnistunut ja tunnelma hyvä. Palvelu pelasi ja meillä jäi todella hyvä fiilis jälleen kerran käynnistämme. Ihanan romanttistakin oli, joten kaikki hakemamme elementit toteutuivat.



Suositteluni, jos kukkaro kestää pikkuisen yläkanttiin hinnoiteltun menun eikä häiriinny pikku yksityiskohdista kuten  muovisista tableteista ja halvan oloisista serveteistä.


   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...