Sivut

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tunnelmia rapujuhlista

Ja niin se viikonloppu meni.

Rapujuhlat olivat juuri niin ihanat, kun  odotinkin! Meillä on hyvä kolmen pariskunnan porukka, jotka tunnemme jo kouluajalta restonomi opinnoista ja olemme nyt reilun vuoden verran kokoontunet vuorotellen jonkun luokse herkuttelemaan ruuan ja juoman pariin. Seura on mitä mainiointa ja kun kyseessä on saman alan ihmisiä, jotka arvostavat yhtä paljon hyvin tehtyä ruokaa ja laadukkaita viinejä, olemme saaneet nauttia todella hienoista makuelämyksistä.

Eilen tarjolla oli alkuun illan pääteemalla rapuja, sekä kotimaisia, että vertailun vuoksi kiinalaisia jokirapuja, kuorittuina vartaassa ja tietysti käsityönä askarteltavia. Tykötarpeina ne perinteiset, kirkastettu voi, paahtoleipä ja tilli, sekä chilimajoneesia ja upeaa caesaria itse tehdyillä krutongeilla.


Rapujuhlat olivat vallan kosteat, kuten on ollut meillä tapana harvoin kun nähdään. Alkumaljaksi mielenkiintoinen tuttavuus, italialainen Prosecco, joka oli jopa yllättävän makea ollakseen Extra dry. Rapujen kera tyylikästä ranskalaista vanhempaa Chablis -viiniä, jonka korkin kanssa jopa minäkin, hovimestarina pitkään toiminut alan ammattilainen taistelin palan kerrallaan irti. Kaikeksi onneksi viini itsessään oli kunnossa. Teeman mukaan juomiin kuului myös pakastinkylmää Stolishnaja vodkaa - ilman Helan Går: ia.


Ikävä kyllä illan pimetessä iPhonen salama ei riittänyt otoksiin lopuista tarjottavista; pääruokana pasta Alfredoa ja paahdettua ankkaa, seurana Chiantia ja Amaronea (oli liian tuhtia, tiedetään, mutta ah niin ihanaa). Jälkiruuaksi sitruunatorttua Baileys -mascarpone vaahdolla ja sitruunasorbetilla. Kahvi ja Amaretto kruunasivat illan - ja kalorit...

Lystiä oli ja tänään olotila on sen mukainen. Ihan kaikkea suunniteltua ei päästy tekemään, mutta nyt suuntana BodyBalance ja sen jälkeen ilotulitusta katsomaan!



2 kommenttia:

  1. Voi että miten herkulliselta kuulostaa, tulee ihan nälkä! Teillä oli varmasti aivan mahtava ilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava oli! Tunnelma näkyi postauksen ekassa versiossa, jonka sadat kirjoitusvirheet korjasin juuri... ;) Nyt sitten kevyemmin, menee kuppikakkusi kokeiluun vasta ensi viikolla :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...