Sivut

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viidennen PT viikon summausta

Viides viikko urheilullista elämää takana, miten tämä aika mene näin nopeasti?

Lähdin tähän mukaan vakaana aikeenani juurruttaa elämääni liikuntaa, muodossa tai toisessa ja saada hyvä startti liikkumiseen. Näin viiden viikon jälkeen voin kertoa, että se on onnistunut yli odotusten. Kukaan, ei edes minä itse, varmasti odottanut että pystyn toteuttamaan liikuntasuunnitelmaa näin kiltisti ja saan mahdutetuksi tähän ihan pikkuisen kiireiseen aikatauluuni kaikki nämä liikkumiset. Kyllä se vaan onnistuu, ainoa mitä en ole edes yrittänyt on tuplaliikunnat, eli aamulla jotain, illalla muuta. Tunti päivässä + pakolliset suihkut ym vie ihan tarpeeksi elämästäni ja tässä kohtaa en vielä ole valmis säätämään puolen tunnin tehotreenejä aamuun ja iltaan. 

On tutkittu ihmisiä, jotka ovat pudottaneet runsaasti painoaan - tavalla tai toisella - ja miten he pystyvät pitämään saavuttamansa tulokset. Siinä joukossa, jotka pysyivät ihannepainossa pidempään, oli huomattavasti enemmän säännöllisesti liikkuvia ihmisiä, kuin painoansa takaisin nostaneissa. Ilmiselvä juttu, mutta kuitenkin niin herättävä, että minä, joka inhoan hikoilemista ja liikkumista olen vakaasti päättänyt kokeilla tämänkin kortin. Olen jo nyt tehnyt ison työn, minulla ei ole aikomustakaan tehdä tätä alusta asti enää uusiksi.

Hassua kyllä, nyt jo huomaa, että jokseenkin koukuttavaa nämä liikkumiset ovat, vaikka yhä haen niitä endorfiinejä. Silti, lepopäivän jälkeen kaipaan jo kovasti liikkumista ja olen innostunut kokeilemaan monipuolisesti eri muotoja löytääkseni ne mieluisimmat. Viime viikon sauvakävelytreeni oli mielenkiintoinen. Miten hemmetissä voi olla noin vaikeaa käveleminen sauvat kädessä?? Sitä pitää päästä nopeasti taas treenaamaan, etteivät opit unohdu, mutta melkoisen tekninen suoritus se oli - ei todellakaan niin yksinkertaista kuin kuvittelin. Tehokasta kyllä!

Tänään oli myös ensimmäinen kovasti odottamani BodyBalance, ikävä kyllä se meni niin sanotusti reisille. Miehen tehdessä kouluhommia kotona Skypessä lupasin ottaa jälkikasvun mukaan Mooodin hienoon leikkipaikkaan aikaa kuluttamaan. Jsokus se onnistuu, tällä kertaa ei. Jouduin ekaa kertaa lopettamaan leikin kesken ja poistumaan salista viemään nämä kurittomat, huutavat ja meluavat, tosiaan kiusaavat apinat rauhoittumaan kotiin ja pois häiritsemästä muita liikkujia, jotka yrittivät turhaan päästä tunnelmaan ihanan musiikin ja rauhallisten liikkeiden myötä. Ensi viikolla sitten uudestaan, tällä kertaa joko läppäri mukaan viihdykkeeksi tai lapset isälleen. 

Höh, harmitti niin vietävästi, että rangaistus oli sen mukainen - toteutin uhkaukseni ja jäin sen hankalemman osapuolen, Tytön, kanssa kotiin kun Mies lähti katsomaan Pojan kanssa ilotulitusta. Tiukka päätös, mutta pakko tehdä kaiken sen uhkailun jälkeen. Rakas Tyttöni on kyllä uskomattoman fiksu ja kypsä ikäisekseen - itki pienen ajan ja tyytyi sitten päätökseen, tiesi hyvin tehneensä väärin kiusatessaan isoveljeänsä itkuhuutoraivarin partaalle ja toivottavasti myös oppi jotain vastaisuuden varalle.

Liikuntasuunnitelmani tulevalle viikolle
  • Maanantai
    • Kahvakuula 60 min
  • Tiistai 
    • Zumba 60 min
    • Vatsat ja venyttely 20 min
  • Keskiviikko
    • Pitkä kävely/pyöräily 40 min
    • Vatsat ja venyttely 15 min
  • Torstai
    • Kävely-hölkkä yhdistelmä aamulla ennen aamupalaa 15 min
    • Kävely-hölkkä yhdistelmä illalla 15 min
  • Perjantai
    • Reipas kävely aamulla ennen aamupalaa 15 min  
    • Vatsat, punnerrukset, kyykyt ja venyttely 30 min
  • Lauantai.
    • Les Mills Body Pump 60 min
  • Sunnuntai
    • Palauttava päivä



2 kommenttia:

  1. Upeaa! Aivan mahtavaa!

    Ja tuo tämän viikon suunnitelmakin on wow. Tekisi mieli sanoa, voi kun minullakin olisi aikaa noin paljolle liikunnalle - mutta enpäs sano, kun tiedän, että ei sinulla ole yhtään sen enempää. :)

    On mulla tällä hetkellä koko kroppa ihanan kipeä eilisestä kahvakuulailusta, joten ei tässä ihan ole sohvaperunana makoiltu, mutta pyrkimys on nyt ollut siihen, että (3-)4 kertaa viikossa tulisi käytyä (erikseen) liikkumassa. Järjestely- ja ajankäyttökysymyksiähän nämä vaan ovat, mutta nyt itsestä tuntuu, että tuo on tämän hetken maksimiliikuntamäärä, mitä jaksaa järjestellä. Toisaalta sekin on ihan hyvä, kunhan vaan muistaa arjessa kävellä portaat ylös eikä käyttää hissiä yms. Mutta hattua kyllä korkealle nostan noille sun viikkoliikkumisille!

    Liikuntaan kyllä jää koukkuun. Onneksi. :) Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän tekee mieli liikkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nikka ja hei, 3-4 kertaa on jo ihan huippu suoritus keneltä tahansa! En usko, että tämä vauhti kestää näillä tehoilla minullakaan välttämättä lopun elämää, yritän vaan nyt saada kaiken irti PT:n valmennuksesta ja juurruttaa rutiineja näille. Tuntuu tosi vaikealta ottaa aika pois lapsilta ja perheeltä jo nyt.

      Olet oikeassa, koukkuun silti jää ja nyt flunssassa harmittaa vietävästi :( Pitää vaan saada tsemppi uudestaan päälle, kun tästä tervehtyy.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...