Sivut

lauantai 21. syyskuuta 2013

Parantelua

Sitkeää on. Tämä flunssa, joka on ollut oikein voimalla päällä tämän viikon. Treenit ovat jääneet väliin, jouduin jopa ottamaan töistä yhden päivän sairaslomaa, mutta sain sentään hommat hoidetuksi kotoa käsin kohtuulliseen kuntoon.

Perjantaina oli aivan lystit henkilökuntapippalot, taisin vaan olla ylioptimistinen, miten rennot mökkeilyt saunomisineen, mölkkyilyneen ja grillaamisineen olisivat yksinkertaiset järjestää. Ensinäkin osallistujamäärä yllätti ja saimme mukaan lähes koko porukan, 40 henkeä ja pitihän sitä sitten ostaa makkaran lisäksi patonkia ja levitteitä ja salaatteja ja karkkia, tarjoilukulhot ja astiat, juomaksi olutta, viiniä ja siideriä, alkoholittomat juomat ja palkinnot kisoihin. Tarpeeksi pelejä tälle porukalle ja ryhmäjakoa, sääntöjen miettimistä ja ohjeistamista, vastuunjakamista grillimestareineen ja loppusiivouksen tarkastajineen ym. Siinä menikin koko perheen kanssa yhdessäoloon tarkoitettu vapaapäivän aamu, mutta kaikki saatiin kunnialla hoidetuksi ja hetken ehdin sentään viettämään lasten kanssakin. Mitä sitä ei tekisi tiiminsä vuoksi, tekevät meillä erinomaista työtä ja haluan toteuttaa  omaa mottoani "vaadin paljon mutta myös annan" ja palkitsen hyvistä suorituksista. Toivottavasti porukat viihtyivät!

Kampaaja oli aamulla ja voi mikä pettymys! Ostin diilin, jolla sai 30 eurolla leikkauksen ja kulmien, sekä ripsien värjäyksen. En halunnut värjäyksiä, sillä omistan luonnostani mustat karvat itsekin, mutta pidin tarjousta muutenkin hyvänä. Harmi kyllä paikka tai kampaajani ei todellakaan ollut hyvä, harvoin olen ollut noin pettynyt. Kävin  Ferrerassa ja kun kävin myöhemmin heidän sivuillaan, leikkaushan olisi itse asiassa maksanut minulla vähemmän kuin tuo diili oli, se kun kesti vaivaiset 17 minuuttia ja hyvä jos jotain napsaisi sieltä täältä. Annoin kampaajalle vapaat kädet kehittää vaikka jotain uutta, mutta mitä vielä, suuremmin puhumatta alkoi saksimaan ja leikkasi aivan pikkuisen ja tasan samaan muotoon, mitä aiemmin. Pyyh, harmittaa, enkä siinä kiireessä jäänyt sitten asiasta valittamaankaan, kun näytti selvästi siltä, että asiantuntemusta ja osaamista ei löytynyt. No, koetan elää tämän kanssa hetken ja katson sitten mitä seuraavaksi, nämä luonnonkiharat hiukset ovat maailman vaikeimmat ylipitkinä...

Tänään lauantaina olisi tarkoitus käydä nopeasti taas kurkkaamassa miten paljon on hylly uudella kirppiksellä tyhjentynyt, torstaina pikakäynnillä katsoin tilityksen, 95 euroa oli tullut ja hyvin olivat mm lelut ja talvikengät liikkuneet. Tein myös varsinaiset löydöt ja olen melkoisen tyytyväinen itsekin, ostin elämäni ensimmäisen toppapuvun talven liikkumisia varten (15 € + 7 €) ja uudet, lyhyemmät sauvat (5 €), kaupasta nappasin vielä Fastin kehuttua proteiini puddingia herkkuhimoon. Arvatkaa miten "uudeksi" tunsin itseni? Kyllä niin paljon tekee mieli lähteä vielä vetämään tänään edes yksi treeni, mutta kaipa se olisi pakko vielä antaa kehon levätä.





2 kommenttia:

  1. Mulla ois tuota puddingia valkosuklaana. Kerran maistettu. Et haluais? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut munkaan suosikki, mutta kaipa se menee - paremman puutteessa ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...