Sivut

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ajatuksia pyhäinpäivänä

Kummallisesti kaupallistunut tämä pyhäinpäivä, pyhäinmiestenpäiväksikin Suomessa aikaisemmin nimetty päivä. Kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivä, vanhempienpäivä, kaikkien pyhien sunnuntai, Karjalan pyhittäjäisien ja valistajien muistopäivä, Día de los Muertos, jenkkiläisittäin Halloween - eri nimet ja hieman eri merkitys uskonnosta ja kansanosasta riippuen, mutta  kaikissa versioissa muistellaan ja kunnioitetaan pois menneitä läheisiä tai vainajia yleisesti.



Jo viikko sitten alkoi tähän pakanalliseen kelttiläiseen juhlintaan liittyvää oheistavaraa, koristusta ja teemaa näkyä jos jonkin näköisessä muodossa, omasta mielestäni jotenkin aiempia vuosia hurjasti enemmän.Vai tuntuuko se vain siltä? Kaikki paikat tännä kurpitsanpäitä, naamiaisasuja, hämähäkkejä - kaipa kaupan alalle on mukava piristys näin syksyyn moinen teema, jonka ympärille voi luoda todellisen krääsähelvetin.



Ei siinä mitään, minusta oli mukavaa, kun lasten tarhassa järjestettiin vaivalla Halloween naamiaiset, jonne sai pukeutua ja viedä karkkia, koko tarha oli hurjan hienosti koristeltu ja päivää jännitettiin öitä laskien jo viikkoa etukäteen. Töissäkin upea henkilökuntamme oli koristellut paikan hienosti teeman mukaan jo torstaina ja viikonloppuvieraillamme oli ihmeteltävää. Naamakirjassa oli vaikka ja mitä postausta naamiaisista - aikuisten ja lasten - ja hauskaa näytti olevan.



Jotenkin vaan tuntuu kovin päällekäyvältä, tämä lahden toiselta puolelta tullut juhlinta, ihan niin kuin ystävänpäiväkin helmikuussa. En toki vastusta teemoitettuja juhlia ja mikä sen parempi tapa piristää arkea, en myöskään kapinoin pakanallisia menoja, itse kun en kuulu kirkkoon enkä tunnusta mitään uskontokuntaa. Jotenkin vaan taitaa monelta harmillisesti menevän se ihan oikea ajatus vähän ohi, muistetaan niitä, jotka eivät enää ole keskuudessamme, ei surulla, vaan ilolla siitä ajasta, minkä saimme viettää heidän kanssaan. En usko tuonpuoleiseen, sukuni harvat poismenneet on tuhkattu ilman hautakiviä enkä koe tarpeelliseksi vierailla missään tietyssä paikassa rakasta mammaani muistellakseni, mutta silti haluan tälläisenä päivänä sytyttää kynttilän rakkaille isovanhemmilleni ja muistella niitä ihania, auringonsäteisiä kesäpäiviä yhdessä.



Kukin tavallaan, ei ole tarkoitus moralisoida ja toivotankin kaikille oikein tunnelmallista pyhäinpäivää - riippumatta missä ja miten sitä vietätte ♥



Kuvat työpaikaltani :)

2 kommenttia:

  1. Läheisiä muistellessa =) lämmin muisto sydämessä menee tämä päivä.
    Kivaa viikonloppua sinulle, taas taitaa olla yksi kuun vaihde takana.
    wb

    VastaaPoista
  2. Kiitos WB! Juuh, kk vaihde on vienyt ennen ja jälkeen mehut :/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...