Sivut

tiistai 12. marraskuuta 2013

Sokerikrapula

Voihan hiilihydraatit. Ja sokeri, tuo ihana luonnontuote, joka todennäköisesti kiellettäisiin oitis vaarallisena huumeena, jos se keksittäisiin näinä päivinä.

Olen sokeririippuvainen, addikti kaiketi voisi sanoa ja hyvinkin tietoinen tästä. Edes tiukimmissa ruokavaliomuutoksissa en ole kokonaan luopunut sokereista, vaikka hiilihydraatteja olenkin vähentänyt ja se pieni tumma suklaanpala tai viikon pulla on ollut aina mukana. Viime viikon ihana reissu Vanajanlinnaan, siitä päälle jäänyt viikonloppuherkuttelu joka huipentui Naantalin Kylpylän upeaan isäinpäivälounaan kakkuvalikoimaan ja käsintehtyihin konvehteihin, illan punaviiniin ja seuraksi naposteltuihin sipseihin sekä seuraavan päivän Rosson pitzaan sai päälle eilen illalla sellaisen sokerikrapulan, ettei ole pitkään aikaan ollut.

Sokeririippuvaisuudesta on kirjoitettu lukemattomia juttuja ja blogipostauksia, pari ihan hyvää postausta löytyy Ainolta herättävillä kuvilla ja Tiinuskalla hyvillä linkeillä. Asiaa aiheesta löytyy erityisesti Terve.fi -sivuston artikkelista, jossa aihetta on käsitelty mielenkiintoisesti ja selventävästi - en haluakaan kerätä tähän sen enempää syventävää tietoa vaan lähinnä purkaa tuntojani ongelman kanssa painiskellessani. Viikonlopun iltapäivälehtien otsikko kirkui jonkun laihtuneen useamman kymmenen kiloa jättämällä pelkästään sokerit pois, mutta kyllä itselle ainakin haastavinta on aika tarkkaan koko hiilihydraattien genre. Leipä, pasta, pulla, perunalastut, suklaa ja karkit - kaikki nopeasti imeytyvät hiilarit käyvät ihan yhtä hyvin.

Nyt pitääkin jälleen kerran skarpata tämän kanssa ja tiedostaa haaste -kaamoksesta - huolimatta, keskittyä niihin hitaasti imeytyviin, hyviin hiilareihin ja koettaa rajoittaa mahdollisimman pitkälle muut pois ruokavaliosta. Ei karppausta ei, mutta järkeviä valintoja lautaselle, ihan niin kuin ennenkin. Enpä taida pystyä siihen totaalikieltäytymiseen sokerien osalta nytkään, mutta aina välillä täytyy taas herätellä itseään näiden tuttujenkin asioiden kanssa. Matkaa on vielä ja tasapainottelua koko loppuelämän.

Treenit menivät muuten tämän päivän proteiinihuumassa todella hyvin, tästä jatketaan taas kohti kevyempää ja pirteämpää keskitalvea!




Vanha kunnon lautasmalli kunniaan



7 kommenttia:

  1. Täällä myös yksi sokeriaddikti! Ja varsinkin näin synkällä syyssäällä karkit maistuisivat erityisen hyviltä.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se. Mutta nyt olen pinnistänyt muutaman päivän ilman - jee! :) Tsemppiä sinnekin, vaikka olet jo muutenkin sopivan kokoinen :)

      Poista
  2. Moikkelis !
    Viime viikkosi oli ihana, mä rakastan sun postauksia ja kuvia.
    Myös tuota tämänpäiväistä lautasmallia, se on elämää ja ihanaa.....

    Kivaa viikon jatkoa, se on jo pikkuperjantai =)
    wb

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hejsan itsellesi Bee, kiipustin nyt vasta tänne vastailemaan- kiitos ihanainen! ♥ Pitää tulla kurkkaamaan omat kuulumisesi myös pitkästä aikaa :)

      Poista
  3. Olen ollut nyt pari viikkoa 5+2-dieetillä ja huomannut saman kuin joskus ennenkin: mitä vähemmän sokeria syö, sitä vähemmän sitä tekee mieli. Kun on pakko olla nuo kaksi päivää ilman sokerihiukkastakaan, seuraavana päivänä ei yllättäen teekään sitä enää mieli.

    Dieetti on muuten yllättävän helppo. Ainoa huono puoli on, että nälkäpäivinä (jotka muuttuvat kerta kerralta helpommiksi) ei tietenkään jaksa harrastaa liikuntaa, joten viikottainen liikuntamääräkin jää helposti pienemmäksi. Toistaiseksi painoa näyttäisi kuitenkin lähtevän aika tehokkaasti... Kerron tuloksista tarkemmin parin viikon päästä, jolloin olen luultavasti saavuttanut sen painon, johon pyrin. :D Silloinhan me nähdäänkin, jee!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, kun pääsee pahimmista päivistä se helpottaa. Helposti tulee silti uudestaan kierre sokeriin, kun mahdollisuus syödä tulee (niin kuin seuraavilla treffeillämme =) )

      Mutta hei, upeaa että olet onnistunut, hyvä H! Odotan innolla tuloksia ja liikuntahan toimii parhaiten motivoivana tsempparina ja kiinteyttäjänä, teet sen minkä hyvältä tuntuu.

      Poista
  4. Sokeriaddikti myös! Ja tosiaan tämä pimeys ei nyt helpota asiaa, antaa hyvän tekosyyn kaikelle. Ja niistä puheenollen, mäkin päätin katsoa asioita vähän personal trainerin kanssa. Katsotaan, miten homma lähtee käyntiin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...