Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ihanat CupCaket

Teimme perheen kanssa elämämme ensimmäiset CupCaket tämän päivän lastensynttäreille ja onnistuivat ihan mukavasti vaikka itse sanonkin! Yhdistelin useampaa ohjetta, mm Arlan sivuilta, vaikka kovasti varoiteltiin, että pitäisi pysyä annetussa, mutta enhän minä malta!

Ohessa siis kokeiltavaksi, helpot olivat ja aika nopeat tehdä omasta mielestäni. Tein pohjat valmiiksi eilen ja täytteen, mutta Mies pursotti ne vasta tänään. 






Ainekset 

19 kpl

3 kanamunaa
2 ½ dl sokeria
100 g voita sulatettuna
200 g sitruunarahkaa
50g maustamatonta kevytrahkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 tl vanilja-aromia

Täyte

125 g voita
200 g  maustamatontaPhiladelphia tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
1 tl vanilja-aromia
1 tl sitruunamehua
3 dl (paketti) mansikanmakuista tomusokeria
2 dl tavallista tomusokeria

Koristeeksi maun ja mieltymysten mukaan karkkeja, kakkukoristeita ym.


Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon voi ja rahkat, sekä vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Jaa taikina CupCakevuokiin ja paista uunin keskiosassa noin 15-20 minuuttia tai kunnes leivosten pinta on kauniin vaaleanruskea (käännä peltiä 10 min jälkeen, jos uunisi paistaa epätasaisesti). Anna jäähtyä aivan kylmäksi.

Valmista kuorrute vatkaamalla pehmeä voi ja tuorejuusto keskenään tasaiseksi massaksi ja lisää vanilja- sekä tomusokerit erissä, lopuksi sitruunamehu. Sekoita kunnolla ja laita tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota täytettä sopivaksi katsomasi määrä ja koristele.


Täyte säilyy jääkaapissa 2-3 päivää.





2 kommenttia:

  1. Nam, cupcakesit on niin hyviä! :)

    VastaaPoista
  2. Juuh ja makeita - ei niitä kyllä montaa syö ;) Silti tekisi mieli tehdä itse kinuski kuppikakkuja joskus!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...