Sivut

maanantai 11. marraskuuta 2013

Arkivapailua

Yksi erinomainen puoli työssäni ja ammatissani on melko suuri vapaus työajoissa ja työaikajärjestelyissä, toki se tarkoittaa melkoisesti töitä vapaapäivinä, mutta myös silloin tällöin pidennettyjä viikonloppuja tai ylimääräisiä vapaita niin kuin parhaaksi koen. Tähän päivään otimme harvinaisen perhevapaan koko porukalla ja johan oli mukava päivä!

Ihanan aurinkoinen aamu houkutteli pitkästä aikaa puistoilemaan, harvinaista herkkua meidän perheessämme - pitää häpeäkseni myöntää. Meiltä on melkoisesti matkaa lähimpään puistoon ja muutoinkaan se ei kuulu mitenkään mieheni tai minun lempipuuhiini, joten se aina vaan jää. Käymme toki ulkona, kävelemässä, pyöräilemassä ja pihalla leikkimässä jos sää on aurinkoinen, mutta puistoreissut ovat kyllä pääosin tarhan kontolla. Nyt ostin syksyllä  kirppikseltä sen toppapuvun, jonka on tarkoitus toimia osaltaan kannustimena viettää enemmän aikaa lasten kanssa ulkona, tänään lisäsi kirpparikierrokseltamme vielä lämpimän pipon vaatevalikoimiini. Jep, olen 36 vuotias, enkä omistanut tätä ennen toppatakkia, toppahousuja, enkä pipoa.

Päivä jatkui perinteisesti kirppiskierroksella, kävimme ne mieluisimmat Turussa; Paikallinen Kirpputori, Ihana Kirppis, Hassisen ja Mimmin Kirppis. Miehenikin jakaa nykyään innostuksen kirppistelyyni, hän etsii pääasiassa leffoja kun itse katson vaatteita itselleni ja lapsille, sekä satunnaisia leluja ja kodin esineitä. Lapset tykkäävät kirppistellä tietyissä paikoissa - niissä missä on kivat lasten leikkipaikat ja niissä viihdymme itsekin samasta syystä. Tänään kierros oli tuottoisa, löytyi murulle leffoja, Pojalle upea uusi cars -aiheinen ajopuku, joka laitettiin heti kotona päälle, lisävaatetta tuleviin merisrosvosynttäreihin ja hieno Harry Potter -tyylinen pitkä kaulaliina. Tytölle löytyi nahkainen olkalaukku ja uudenveroinen karvasomisteinen talvitakki, yhteiseksi kivaksi vuoden 2010 lautapeliksi valittu Muumien Purnukkajahti -lautapeli, jota sitäkin ehdittiin jo pari erää pelata kotosalla. Kiva peli, me ainakin tykättiin kovasti! Itselle ostin työpainoitteisesti pitkän villahameen, polvipituisen harmaan hameen, uuden villapaidan ja tosi kivat työkengät hameiden kanssa. Ei kuvia löydöistä tällä kertaa, en oikein tykkää kuvata pelkän keinovalon ja salaman varassa...

Käytiin lounaalla ensimmäistä kertaa paljon parjatussa Rossossakin ja perheenä ymmärsimme kyllä hyvin sen saaman suosion. Upea leikkipaikka, loppuun asti mietitty laaja lastenlista eri variaatioin, käsittämätön valikoima annoksia listalla aikuisillekin mistä valita (keittiölle varmaan painajaismaista hallita) ja mukava, ripeä palvelu. Viihdyimme erinomaisesti ja ruokakin oli ihan hyvää. Otin pitkästä aikaa pitsan, halusin kokeilla kovasti arvostamaani vaihtoehtoa rukiisesta pohjasta ja valinta oli kyllä onnistunut - harmitti vaan pikkuisen ne kalorit... Pidin muutenkin siitä, että valittavana oli pastoista täysjyväpasta, kaipaan sitä laajemminkin ravintoloihin, siinä on mielestäni makua niin paljon enemmän kuin vaaleassa mössössä.

Saatiin hoidetuksi monta muutakin asiaa, pankkia ja kauppareissua, maanantai on siitä hyvä, että päivälle ei juuri ruuhkaa ole missään ja saa mennä ihan jonottamatta.

Pieni kylmyys on mukavaa, etenkin kun se tarkoittaa kauniin kuulasta päivää, mutta johan oli tuskaista riisua ja pukea taas toppavaatteita edes takaisin päivän aikana. Tätä tämä talvi taas on, oli päässyt jo unohtumaan pitkän kesän ja syksyn aikana!

Ihana päivä - mukavaa viikkoa kaikille lukijoille!



2 kommenttia:

  1. Vapaapäivä keskellä viikkoa varmasti piristää koko perhettä ja saittekin päivän kulutettua mukavasti! Kivoja kirppislöytöjä olitte taas tehneet! Rosso on munkin mielestä ihan hyvä ravintola lasten kanssa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kivaa kyllä oli vaikka kotona ei saatu mitään aikaiseksi ;) Rosso oli tosiaan mukava paikka, varmasti mennään uudestaankin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...