Sivut

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kirppiselämää

Niin sitä mieli on muuttunut niistä ajoista, jolloin minusta kirppikset ovat hipeille ja ekohiihtäjille, köyhille, maahanmuuttajille ja  muuten vaan omituisille oman tien kulkijoille. Nyt - kuten lukuisista kirpputorilöydöt aiheista tuossa sivun oikeassa laidassa voi huomata - kirpputoreilla käynti on koko perheen suurta hupia.

Olen löytänyt sieltä niin kotiin, kuin itselleni, miehellekin jotain ja luonnollisesti lapsille vaikka ja mitä. Ihan kotivaatteista juhlatamineisiin ja etenkin itselleni työvaatteita. Nyt kun olen jotenkin järkevän kokoinen verrattuna aikaisempaan minään, löytyy entistä enemmän ostettavaa ja valikoimaa, välillä niin paljon, että halvoista hinnoista huumaantuu ja ostaa suuremmin miettimättä ostoksia, jotka päätyvät nopeasti seuraavalle kierrokselle.

Tänään vietiin vaihteeksi tavaraa ulos kämpästä, pöytäpaikka Paikallisessa alkoi tänään, viikko nyt aluksi ja katsotaan sitten jatkoa. Viime viikko oli taas aikataulullisesti yhtä rumbaa ja viikonloppu meni opintojen parissa, eilinen viinikoulutuksessa työn puolesta Tampereella, joten hinnoittelu meni yöpuuhaksi ja melkoisen nopeasti raapaistuna. Lasten vaatteita oli kerääntynyt melko paljon, välikausipukuja sai laittaa menemään ja omiakin isoksi menneitä sai laittaa kiertoon. Leluja löytyi ensimmäisellä rykäyksellä melko vähän. Mies oli vähän jokaisesta tavarasta sitä mieltä, että ei ihan heti raski luopua, mutta ehkäpä tässä vielä katson loppuviikosta, jos lupa heltiäsi harventamiseen... Viikonloppuna todennäköisesti on porukkaa enemmän liikenteessä, vaikka uskoin kyllä hiihtolomaviikonkin houkuttelevan kävijöitä arkipäiviin.

Tältä meillä näyttää pöytä, käykäähän kurkkamassa! 

Ihan nopeasti kiersin itsekin paikat ja löysin Pojalle kivat Spider Man tarhatossut ja Tytölle niitä aina hukassa olevia sukkia ja sukkahousuja tosi edullisesti 0,60 euroa 3 paria ja useampi pussi. olin tässä taannoin ostamassa H&M:ssä vekaroille juuri näitä sukkia ja alusvaatteita ja kauhistelin miten paljon niistäkin äkkiä tulee hintaa, kun varoiksi ostaa! Itse hinnoittelin tämän sukkamyyjän tapaan hyvin edullisesti omia tavaroitamme, euroa kahta, jokunen pikuisen hintavampi ja sitten tuo superhieno Spider Man lelu, joka ei poikaa jostain syystä loppujen lopuksi kiinnostanutkaan, se oli ainoa kalliimpi.

En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka tuovat kirpputoreille ylihinnoiteltuja/rikkinäisiä/ilmaisia/ ällöttäviä kamojaan myyntiin, mutta niin niitä vaan on melkoisen paljon. Paskat Kirpputorilöydöt on aivan mainio blogi, jossa käyn taivastelemassa välillä muiden huippu "löytöjä" kirpparimaailmasta. Sitten on tietty nämä trokarit ja toisten pöydistä hyötyjät. Meidänkin pöydästä oli päivän sisällä yksi säälittävä kaveri käynyt ostamassa kahdella eurolla  hinnoittelemani Lost -boxin ja laittanut myyntiin omassa pöydässään kolmella. Enpä oikein jaksanut edes suuttua, itse sain omani pois ja jos toiselle euron voitto on tärkeä, hän sen varmasti tarvitsee.

Minulta kysytään usein miten löydän niin hyviä löytöjä kirppikseltä? (Pitää muuten kuvata omiakin, on näköjään nuo lasten löydöt painottuneet edellisissä postauksissa...) Kyse on oikeastaan vaan kiinni ajasta, jonka on valmis käyttämään tähän harrastukseen, vähintään viikossa pitää kiertää ja jaksaa tutkia pöytiä, mielummiin niin, että fokuksessa on yksi tai kaksi tuote tai muu painotus matkassa - esim. työvaatteita äidille. Olen postannutkin meidän lempipaikoista esim. täällä, mutta kertauksena meidän suosikit:

Paikallinen Kirpputori

Paikallinen Kirpputori

- löytyy lähes aina jotain joko itselle (vaatteita/kenkiä) tai joskus lapsillekin, myös paljon leffoja
- järkevä hintataso
- hauskat teemapöydät
- mukavat myyjät
- mielenkiintoisia teemajuttuja ja ohjelmaa, elämää ja facebook -meininkiä

Mimmin Kirppis

uusi_kirppis_021

- ei petä juuri koskaan
- täältä löytyy kivasti itselleni vaatteita
- todella järkevä hintataso
- huippupaikka kävellä ja katsoa hyllyjä
- jos tarvitsemme huonekaluja, tämä on oivallinen paikka etsiä
- kiva, rauhallinen lasten leikkipaikka (jos uskaltaa jättää lapset)
- hyvät kahvitarjoilut pikku kahvinurkkauksessa

Liedon Kirppis


Liedon Kirppis logo

- meidän lähikirppis, jossa tulee käytyksi vähän väliä
- edullinen hintataso
- mukavat myyjät (omistajat)


Käymme kiertämässä satunnaisesti myös:

Kirpputori Hassinen

Kirppis Center Manhattan

Ihana Kirppis



Mites teillä kirppistellään?

p.s Käykäähän kurkaamassa myös pöytä 23 Paikallisessa, kaverin ihanuuksia tytölle ja pojalle vähän pienemmässä koossa, merkkivaatteita järkevään hintaan...

7 kommenttia:

  1. Hellou ja mukavaa ystävänpäivää ( sehän on joka päivä eiks joo =) ).

    Menit lemppariaiheeseeni kirppariin ja kirpparilöytöihin.
    Paikallisesti täällä on kolme tosi kivaa kirpparia, joista tekee löytöjä mahtavasti sekä itselle että pojalle.
    Nyt olen vähän hurahtanut facebook-ryhmään, jossa on kaupan ihan mitä tahansa, verhoja, lamppuja ja muutaman huonekalun olen ostanut viime aikoina johtuen tästtä muutosta ja väliaikaisesta asuntoratkaisusta.
    Kun uusi ihana asunto tulee ajankohtaiseksi, laitan ylimääräiset yhtä kätevästi kiertoon.

    Ihana tuo paskat kirpparilöydöt, kiitos siitä, sain aamuhuvitukseni.
    Hohhoijaa, tulee sekava tervehdys, kun availen vasta silmiäni.
    Mukavaa päivää !! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos WB, joka päivähän se! :) Nuo paskat kirpparilöydot ovat aivan hulvattomia...

      Itse en ole vielä face kirppareita löytänyt, pitäisi tutustua niihinkin jossain välissä, etenkin lasten merkkivaatteet taitavat siellä kiertää.

      Poista
  2. Me kirppistellään nykyään paljon. Likka (kohta 18vee) löytää aika paljon itelleen vaatetta,kenkiä ja laukkuja Paikalliselta ja Manhattanilta. Itelleni en löydä juur koskaan mitään...Pojille kaikenlaista,vaatetta,lelua ja tarviketta on ostettu edellämainituilta,Lasten Seesamista,PikkuSiilistä..Mimmin kirppikseltä en oo oikein koskaan löytänyt mitään,vaikka muut kehuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli aikaisemmin hankaluuksia löytää itselle ja vieläkin siellä on enemmän kauniita koon 34-38 vaatteita, joita on turha unelmoidakaan laittavansa päälle!

      Seesami ja Pikku Siili on kivoja, mutta meille ei oikein enää löydy kokoja (ja hinnat melko poskettomia kirppishinnoiksi)

      Hienoa jos tyttö löytää, eikös tuon ikäiset tule muutoinkin melkoisen kalliiksi? ;) nimimerkki kauhulla odottaen...

      Poista
  3. Pöydällä 23 paljon hyvää vaatetta sekä tytöille että pojille koossa 80-92, pojille myös isompia kokoja. :-)

    VastaaPoista
  4. Aika samanlaiset on omatkin kokemukseni kirppistelystä. Ennen lasta en käynyt juuri koskaan enkä löytänyt mitään. Nyt kun lapselle ostaa sieltä säännöllisesti, on oppinut löytämään itsellekin. Aikaahan se vaatii, mutta eipä tarvii enää hirveän paljon vaatekauppoja kiertää. :) En viitsisi enää maksaa halpisliikkeiden vaatteista paria kymppiä, kun kirppiksiltä löytää muutamalla eurolla paljon laadukkaampia. Kai ne on niitä muiden tekemiä virheostoksia tai koon muuttumisesta johtuvia juttuja.

    Huonoa en osta enkä myy. Usein ihmiset ihmettelee, miten saan niin paljon rahaa kirppikseltä. Se johtuu vain siitä, että tavara on hyväkuntoista. Merkkivaatteista voin pyytää vähän enemmän, kun ovat usein vain yhdellä tytöllä käytettyjä (alesta ostettuja), muuten hinnoittelen hyvin maltillisesti.

    Nettikirppiksillä hinnat on kovemmat, varsinkin fb:ssä tuntuu hintataso karkaavan joillakin merkeillä niin, että jos olen ostanut alesta vaatteen ja käyttänyt sitä vuoden, saan vielä omani takaisin. ;)

    Täällä Vantaalla yksi suosikkipaikoistani on SPR:n Kontti Tikkurilassa. Siellä on reilusti edullisemmat hinnat kuin Uffilla ja samalla tavalla vaatteet järjestetty värin ym. mukaan. Olen löytänyt paljon laadukkaita vaatteita itselleni, työvaatteita lähinnä. Lastenvaatteita en juurikaan, mutta niitähän löytyy muilta kirppiksiltä. Välillä on pakko pitää ihan taukoa, kun alkaa kaapit pullistella niitä löytöjä. :D Kunhan menen taas itse myymään, samalla kierrän ja teen uusia löytöjä.

    Muita suosikkejani Vantaalla ovat SunKirppis, Lanttila ja Villa Lyhty. Viimeinen on lastenvaatekirppis, jolla nykyään tulee vähän harvemmin käytyä, kun ei tuo tyttö enää kasva niin hurjaa vauhtia. ;)

    Hyvä vinkki muuten tuo, että kannattaa miettiä, mitä metsästää. Kaiken jos selaa yhtä tarkasti läpi, menee tuntikausia siihen kierrokseen. Toisaalta kannattaa myös tarttua siihen, mitä löytää, vaikka se sitten saisikin odottaa kaapissa vähän aikaa. Aina ei löydy sitä mitä etsii. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...