Autokuumetta

Se on jännä juttu, autokuume - ei mitään järkeä laittaa rahaa ostokseen, joka vain menettää arvoaan käsittämättömän nopeasti eikä ole missään suhteessa laitettuun panokseen. Silti, kevään jo mentyä, täällä polttelee (koko perheellä tällä kertaa) hinku vaihtaa hyvin palvellut Mazda 6 kummankin perheenpään lempimerkkiin, Baijerin ylpeyteen BMW:hen.

Itse olen myöhäisherännäinen autoasioissa. Ajoin ajokortin vasta vuonna 2006, kypsässä 29 vuoden iässä kun olin eronnut silloisesta avomiehestäni jokin aikaa sitten ja todennut tarvitsevani joukkoliikennettä joustavampaa kuljetusmuotoa.  Tuolloin sinkkuna, jo esimiesasemassa kohtalaisesti tienaavana hurlumhei rahanaisena ja mutkumähaluunton -ihmisenä laitoin naurettavan paljon rahaa haisemaan ensimmäisiin autohankintoihin. Jep, hankintoihin, koska sillä rintamalla oli jokseenkin tuulista ennen nykyistä ostohalujani tasoittavaa järjenääntäni, aviomiestäni.

Ensimmäinen hankintani ajokortin saatuani oli iki ihana, upouusi Suzuki Swift. Helppo ajettava, hyvin varusteltu ja  sievä kokoaan tilavampi auto, joka ruttasin rusinaksi melkoisen pahassa peräänajossa auto-onnettomuudessa vain neljä kuukautta ajokortin saamisen jälkeen.



No, onnettomuudesta melkoisesti pelästyneenä, hain autokaupasta vakuutusrahoilla tasaisen turvallisen, reilun kokoisen uuden koslan, johon myös kultainen noutajani hienosti mahtui, Opel Merivan.Olisihan se pitänyt arvata - minun  temperamentilla ei hermot kestänyt Opelin jokseenkin tehotonta tahtia paria kuukautta kauempaa ja siskoni käydessä ostamassa itselleen uuden auton, mukaani tarttui lennossa Opeliin vaihdettu, vähän ajettu sportti BMW 320, johon rakastuin ensi silmäyksellä. Ikävä kyllä, rakkaus ei kestänyt ensimmäistä ryppyä  autoni saadessa ensimmäisessä katsastuksessa vikamerkinnän vain reilun puolen vuoden ajamisen jälkeen ja alle 100 000 kilometrillä, tyyppiviasta (mikälie kampijuttu) . Marssin autokauppaan sanomaan suorat sanat mielipiteeni heidän vaihtoautostaan ja vaihdoin jälleen kerran uuteen - upouuteen autoon.



Tällä kertaa mukaani tarttui aivan naurettava ostos, sievä ja vauhdikkaan näköinen uusi tulenpunainen Hyundai Coupe  - V8 koneella oleva ärhäkkä urheiluauto, mustilla nahkapenkeillä, johon kultainen noutajani mahtui juuri ja juuri taakse. Ja siihen se kaatuikin. Vuoden ajelun jälkeen olin muuttamassa Helsinkiin ja luvassa oli mahdollisesti uuden poikaystäväni (= tuleva mieheni) kanssa orastava kaukosuhde, joka enteili ajomatkoja Turku-Helsinki-Turku välille ja vaati järkevämpää, tilavampaa ja kukkaroystävällisempaa  vaihtoehtoa.


Niinpä marssin jälleen kerran autokauppaan ja vaihdoin ihanan coupen fiksuun Mazdaan, uuteen, vuoden 2007 sport mallin numeroon 6, joka myytiin edullisesti uuden malliston tieltä pois.  Sinne mahtui tavaraa ja iso koira - bensakulutuskin oli ok silloisilla mittapuilla.

Mazdalla ajetaan yhä, järkevä peli kaikkien noiden sekoilujen jälkeen, mutta omiaan nostamaan ajoittaisen autokuumeen vaihtamaan toisenlaiseen.

Tällä kertaa tosiaan kummankin, sekä miehen, että omissa ajatuksissa on uudenkarhea bemari, joka on rakkaani lempimerkki ja pitkäikäisin auto hänen historiassaan ja minunkin autoruljanssissa se mieluisin.

Tätä 320 diesel mallia voisi jopa ajaa Saloon katsomaan huomenna?



Katsotaan ja pidetään teidät ajantasalla. Autokuumeella on se hyvä puoli, että kuten muutkin kuumetaudit, se voi riehua hurjana hetken, mutta parantua sitten itsekseen. Joskus siihen ei auta muu kuin hoito - katsotaan miten tällä kertaa käy.

Mitäs teidän lempimerkkejä autoissa ovat?