Minulla on maailman ihanin poika. Kaunis, suloinen, kohtelias ja herttainen. Aktiivinen ja vilkas, reipas ja omatoiminen. Hän piirtelee mielellään kuvia, jossa on äiti ja Poika käsi kädessä, sydämen sisällä, tai koko perhe ja meidän koti, nimillä varustettuna, kukkasia ja aurinkoja, sydämiä ja kauniita kuvia, kuten hän sanoo. Pojan lempipuuhaa on ollut palapelit, joita hän rakentelee jo yli sadasta palasta aikaa sitten, nyt hänet on valloittanut Brion rakennussetti, josta viimeisin taidonnäyte sai äitin vallan ylpeäksi; robotti!
Poika on isäänsä tullut, pitää paikat siistinä ja haluaa ilahduttaa äitiään petaamalla omatoimisesti sänkynsä aamulla ja taittelemalla yöpukunsa kauniisti sängyn päätyyn. Huoneensa hän pitää erinomaisessa kunnossa, välillä hän käy siivoamassa viereisessä huoneessa siskonsakin sotkut - tämä kun on tullut enemmän äitiinsä... Astiat laitetaan kauniisti astianpesukoneeseen syömisen jälkeen ja muistetaan kiittää ja sanoa ole hyvä.
Poika lähti kävelemään reilusti alle vuoden ikäisenä, emmekä kiinnittäneet pitkään aikaan huomiota siihen, että hän ei juurikaan kehittynyt puheen osalta. Jalat ensin, sitten puhe -sanottiin. Kyllä se siitä, ei syytä huolestua, saatte kyllä kuulla puhetta pian aivan kylläksenne - sanoivat toiset. Eikä me kyllä huolestuttukaan, ei siinä kohtaa, kun pojalle oli alle kymmenen järkevää sanaa, kun piti tehdä lauseita, eikä silloin, kun Sisko oli jo huomattavan paljon kehittyneempi puheen saralla, kuin veljensä. Emme pitäneet sitä minään myöskään silloin, kun neuvola ja tarha suosittelivat puheterapian aloittamisen kerran kahdessa kuukaudessa - kivoja tuokioita leikkien pojalle. Viime keväänä tarhan, erityisavustajan ja puheterapeutin suosituksesta aloitettiin viikottaiset puheterapiakäynnit, jotka ovat Pojan viikon kohokohtia, yhäkään emme olleet huolissamme emmekä pitäneet siitä isompaa elämää.
Miksiköhän olin sitten niin puolustava, jopa hyökkäävä tänään, kun Pojalla oli ensimmäinen arviokäynti psykologilla, joka tekee arvion siitä, missä mennään muun kehityksen suhteen? Huomasin tiikerinkynteni olevan jota kuinkin valmiina teroitettuina ja kertovani kuinka upea, hieno ja täysin normaali poikani on. Tiedänhän minä että hän on ja kyllä, hän ei todellakaan ole sillä tasolla puheessa kun pitäisi, vaan puheen kehityksen viivästyminen on selvää. Kun aloin googlaamaan asiaa, tänään itse asiassa vasta ensimmäistä kertaa, huomasin pojallamme olevan haasteita monellakin tasolla.
Terveyskirjaston mukaan Poikaamme haasteita kuvaavat oikeastaan nämä kaikki:
Kielellisen ilmaisun häiriössä lapsen kielellinen ilmaisu on selvästi huonontunut. Häiriö voi ilmetä pienenä sanavarastona, aikamuotovirheinä, vaikeutena sanojen muistamisessa tai vaikeutena kehitykseen nähden riittävän pitkien tai monimutkaisten lauseiden muodostamisessa.Kielellisen ilmaisun ja vastaanoton häiriössä lapsen kielellinen ilmaisu ja vastaanotto ovat olennaisesti heikentyneet. Oireina ilmenee kielelliselle ilmaisuhäiriölle ominaisten oireiden ohella vaikeutta ymmärtää sanoja, lauseita tai tietyntyyppisiä sanoja, kuten esimerkiksi tilakäsitteitä.Fonologisessa häiriössä lapsella on vaikeuksia sopivien äänteiden käytössä, äänteiden tuottamisessa tai käyttötavassa. Joskus lapsi korvaa äänteen toisella, esimerkiksi t:n käyttö k:n asemesta, äänteiden kuten loppukonsonanttien jääminen pois.
Lohduttavaa toki oli lukea tuosta lähteestä, sekä useasta muustakin, että puheen kehityksen häiriöstä kärsivät ovat älyllisesti normaaleja, monesti hyvinkin lahjakkaita. Toisaalta on myös jo nyt huomattavisaa, että vaikka meidän poikamme ei kärsi monesti esiin nousevista turhautumisen tunteista itsensä ilmaisun puutteissa, hänen sosiaaliset vuorovaikutussuhteensa ovat vaivasta kärsineet. Häntä ei toki päiväkodissa kiusata tai hyljeksitä, mutta seuranaan hänellä on useimmiten nuorempia leikkikavereita, joita Pojan kommunikaation ongelmat eivät häiritse yhtä paljon. Ymmärrän hyvin, että tämä tulee olemaan mahdollisesti ongelma viimeistään koulussa, jossa muutenkin helposti joutuu silmätikuksi ja sydämeni kurtistuu kokoon jo nyt siitä ajatuksesta.
On upeaa, että puututaan ajoissa ja Poikamme saa tarvitsemansa avun. Kerron itselleni tämänkin päivän jälkeen, että en ole huolissani - olen varma, että hurmaava poikani tulee menestymään ja selviämään elämässään.
Se normaaliuden näkemisen tarve on uskomaton. Keväällä kun päiväkodissa alettiin puhua, että pojan puhe on epäselvää olin vielä ihan zen, mutta sitten kun yhden kaveriperheen vanhemmat alkoivat puhua samasta huomasin, että mun teki mieli karjua niille, että mun lapsessani ei ole mitään vikaa. Se sentään osaa mennä polkupyörällä toisin kuin heidän. Kai se vaan on niin, että puhe liitetään niin paljon älykkyyteen, että sitä on valmiiksi piikit pystyssä ettei kukaan leimaa lasta. Nyt meillä sitten on neuvola ja katsotaan tuleeko lähetellä puheterapiaan vai ei. Itse koen, että kolmevuotias on vielä siihen aika pieni eli aika varmaan ehtisi tehdä vielä tehtävänsä.
VastaaPoistaKohtalotoveri. Itse myös ajattelin ja ajattelen yhä, että kyllähän se siitä kun Poika kasvaa mutta toisaalta hyvähän se on saada apua jos sellaista tarjotaan. Ilman leimaa otsaan. Nykyään tuntuu olevan aika paljon näitä puheterapiassa käyviä, ehkäpä se ei olekkaan enää niin erikoista ja helpommin puututaan pienimpiinkin käyrältä tippumisiin.
PoistaTsemppiä sinne ja kerro siten miten kävi!
Kukas sitä vielä pienen lapsen puolta pitävät ellei vanhemmat? Eli olisikohan kuitenkin tuo kynsien terottaminen ihan normaalia? Mutta luojan tähden että mää inhoan niitä tilanteita, jossa olet yksin - yksin "omalla puolella" - keskustelemassa lapsen tilanteesta ja toisella puolella on muistiinpanojensa ja paperipinkkojensa takana opettaja, erityisopettaja, kouluterkka, koulupsykologi, joku hiivatin perheterapeutti ja puheterapeutti. Joo-o, varmasti kivaa ja monialaista ja hyödyllistäkin. Joillekin. Mutta miksi ne tilaisuudet aina alkavat kysymyksellä, että "miltä nyt äidistä tuntuu Tytön kehitys/arjen sujuminen/vaikeudet/diipadaapa?"? Haloo, tehän sen olette juuri tutkineet, kertokaa te mitä mieltä olette!!!
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta. Mies on antanut mulle suosiolla nämä käynnit hoidettavaksi, vasot tarhassa mukaan lukien - hän kun pakkaa menettämään malttinsa moiden inkvisitioiden edessä täysin.
PoistaParhaansa hekin, alan ammattilaiset varmasti tekevät, mutta kun omaa lasta arvioidaan siinä porukalla ja kaivetaan vaikka ja mitä esille, kyllä siinä saa zen rauhaa hakea!
Voin kyllä hyvin kuvitella, miltä tuntuu kuunnella mielipiteitä pojan kehityksestä ja ajatella hänen tulevaisuuttaan. Hienoa kuitenkin, että niin moniin tilanteisiin löytyy "apuja".
VastaaPoistaJa minäkin olen varma, että kyllä se siitä lähtee ja poikasi tulee selviytymään elämässä hyvin :)
Kiitos Emilia! Tilanne ei ole se optimaalisin, kuka nyt haluaisi oman prinssinsä erottuvan joukosta ei positiivisella tavalla, mutta oikeasti olen kyllä yhä todella optimistisella mielellä.
PoistaJa loppujen lopuksi, pieniä juttujahan nämä ovat, kun vertaa monen muun kokemuksiin esim. erityislasten kanssa. Näille tiikeriemoille nostan isosti hattua!
Aivan varmasti sitä on heti puolustuskannalla, kun omista lapsista puhutaan. Ja niinhän se kuuluu ollakin. Toisaalta on tietenkin hienoa, että moniin asioihin puututaan nyt niin varhain ja siten niistä ei koidu myöhemmälle elämälle ongelmia ollenkaan.
VastaaPoistaTeidän ihana poikanne on täydellinen ja pärjää varmasti. Sen takaa se, että hän on selvästi kovin rakastettu. :)
Kiitos, ihanasti sanottu Nikka, sitä hän kyllä on! ♥
Poista