Paljon postattavaa, mutta ehkäpä keskityn ensimmäiseksi tämän viikon kulttuuriosioon. Pääsimme torstaina johtoryhmän kera nauttimaan pitkästä aikaa oikein korkeakulttuuria, kävimme katsomassa Åbo Svenska Teaterin Pähkinänsärkijän.
Aurinkobaletin tuunaama - klassikkobaletti nykytanssiin muotoiltuna - Tsaikovskin upean musiikin kera on oikeastaan vaan häivähdys tutusta tarinasta orpotytöstä, hiirikuninkaasta ja lumihiutaleista. Piti oikein sivusilmällä googlata tarina muistin virkistämiseksi kesken esityksen, ei nimittäin vaikuttanut laisinkaan tutulta ja sananvaihtokin käytiin på svenska.
Tässä versiossa joulutarina oli muunnettu muotoon, jossa Klaara elää tovereineen keskellä sodan ajan orpokotia, jossa on paitsi kuria, myös rakkautta ja hyväntuulisuutta. Kuuluisan lumihiutaletanssin esittää minisuksilla hiihtävät jetit, tansseissa mellastavat myös mm merkillinen venäläisballerina ja kiinalaisjapanilaisaasialainen tanssija.
Ihan ok, sanoisin. Enpä juuri saanut suurempia elämyksiä, mutta ehkä arvostan kuitenkin enemmän perinteistä tanssia ja kaunista balettia, kuin tätä uutta jazz muotoista tanssia, joka toki oli pitänyt kiinni myös joistakin baletin elementeistä. ihan pikkuisen häiritsi myös se, että oli toivottoman väsynyt rankasta alkuviikosta, takana pitkä työpäivä ja olimme juuri liki pitäen juosseet illalispöydästä esitykseen niin myöhässä, että emme saaneet enää mennä paikoillemme permannolle, vaan meidät ohjattiin yläkatsomoon. Ihan hyvä valinta sekin, hyvin näki ja sai ottaa rauhassa kengätkin pois - jäimme sinne myös suosiolla toiselle puoliajalle.
Suomen vanhin, yhä toiminnassa oleva teatteri on valtavan kaunis ja tunnelmallinen, siellä on aina yhtä vaikuttavaa käydä. Myös väliaika hoidettiin tyylillä ja nopeasti entisen työnantajani, Restel Ravintoloiden äskettäin haltuunsa ottamalla kahvilatoiminnalla.
Perjantaina pinnistin vielä töiden jälkeen Miehen kanssa suoraan katsomaan kovasti odottamaamme elokuvaa Hobitti - Smaugin autioittama maa. Olimme saaneet lastenvahdin ainoastaan klo viiden näytöksen ajaksi, joka tarkoitti valikoitumista 3D HRF -versioon ja voi että, että KADUTTI!
Ihan alkuun on pakko mainita jos se ei ole vielä tullut esiin, olen fantasian suurkuluttaja, niin kirjojen kuin elokuvienkin suhteen ja suunnaton Tolkien -fani. Omistan suurimman osan suomennetusta fantasiakirjallisuudesta ja mitä ei löydy hyllystäni, olen joka tapauksessa lukenut. Nyt puhutaan siis lohikäärmeistä, haltijoista, velhoista ja örkeistä ja vaikka mistä. Voisin itse asiassa postata tästä ihan erikseen, muuten innostun aivan liikaa!
Joka tapauksessa, menimme siis hieman pakolla tähän jo viime vuonna Hobitin ensimmäisen osan ilmestyessä kovaa kritiikkiä saaneeseen versioon, jossa on käytetty uusinta uutta tekniikkaa, 48 kuvaa sekunnissa 24:n kuvan sijaan ja tuloksena huippukirkas kuva. Harmi vaan, että samalla onnistutaan jota kuinkin täysin pilaamaan ihana, taianomainen tunnelma, joka on Jacksonin elokuvissa Tolkienin maailmassa aina ollut. Oikeasti, ensimmäinen puolikas kolmetuntisesta leffasta meni tekniikkaa ihmetellessä ja manaillessa päätöstämme. En halua, että hobitti kumppaneineen näyttää siltä kun se olisi edessäni ja maisema aidolta, sen PITÄÄ näyttää fantasialta - hyvin tehdyltä toki sellaiselta.
Itse leffa? Vastasi odotuksia, huippuahan on saada kaponen lastenkirja kolmeksi eeppiseksi leffaksi paisutetuksi, joten oikein hyvä siihen nähden! Legolas oli hauska lisä, Smaug -lohikäärme hyvin toteutettu ja juonenkäänteitä sekä viittauksia sormus-trilogiaan sopivasti.
Täytyy muistaa, että toisin kuin suurin osa arvosteluja kyseisestä leffasta kirjoittaneet, olen tosifani joka katsoo ihan mitä vaan, ihan kuinka paljon vaan Jackson/Tolkien akselilta.
