Ostosreissua ja uhmaa

Sateinen, kurjan tylsä lauantai...

Aamuisten jumppatuokioiden jälkeen päätin lähteä lasten kanssa metsästämään jälleen puuttuvia syksyn vermeitä tarhaan, sitä pojan välikausipukua ja tytön talvipukua,sekä hänelle myös kumisaappaita. Seurasi äidin lempihommia, vaatteiden valitseminen kauppareissulle - jep, tämän voittaa vain synttärikyläilyt ja vierailut, johon saa nähdä pikkuisen enemmän vaivaa lapsien asusteiden miettimisessä!

Näin auvoisesti lähdettiin suuntaamaan kohti Myllyä, Raision isoa ostoskeskusta, jossa emme ole käyneet pitkään aikaan. Prismasta ostamme paljon, sillä Miehen henkilökuntakortilla saa -15% kaikista, alennetuistakin hinnoista ja se on ihan kiva etu jos jotain sattuu löytymään.

Shoppailu siellä oli kuitenkin jota kuinkin epäonnista, sillä jostain oudosta syystä Myllyn Prisman vähän jokainen hylly ammoitti tyhjyyttään klo 14 jolloin me pääsimme liikenteeseen. Välikausipukuja oli tasan yhtä, tytön toppahaalareita ei yhtäkään mallia. Saappaita ei ollut meidän kokoamme ja mallejakin vain muutama tarjolla. Selvästi kuitenkin enemmän on ollut/olisi tarkoitus olla, sillä tyhjiä henkareita ja rekkejä kyllä oli. Turhauttavaa.

Kovin hyvää kuvaa paikan ostotoiminnoista ei antanut myöskään heidän urheilujalkineosastonsa, jonne suuntasimme seuraavaksi. Lehden tarjous -15% urheilujalkineista oli joko saanut ihmiset sankoin joukoin aamupäivästä liikenteeseen syksyn liikuntaimussa, tai sitten alkutilannekin on ollut surkea. Valittavana oli muutamaa hassua juoksukenkää, sisäpelitossua ja tenniskenkää ja nekin hirvittävässä sotkussa.

Voitteko kuvitella, en ole 36 vuotisen elämäni aikana ostanut itselleni yhtä ainoaa urheilujalkinetta! Tämä siis poislukien luonnollisesti kouluaikojen äidin minulle hankkimat varusteet... Olen pärjännyt erinomaisesti jo mukavan venyneillä Niken mustilla lenkkareilla, jotka sain äidiltäni käyttämättömänä kuta kuinkin 12 vuotta sitten, sekä siskoltani perimillä, niin ikään käyttämättömillä sisäpelitossuilla. Tämä ehkä kuvaa liikunnallista historiaani, josta myöhemmin postausta.

Tämä myös on päällimmäisenä syynä, miksi minun on vaikea ymmärtää liikunnan välinepuolta ja oikeiden vaatteiden ja tarvikkeiden huimia hintoja. Ehkäpä solahdan siihenkin rooliin kun liikunta tulee paremmin osaksi elämääni jatkossa - tässä kohtaa olin varma, että en laita 200 euroa urheilujalkineisiin. Pitkän etsinnän jälkeen olin melko tyytyväinen ostamiini Adidaksen kevyisiin juoksukenkiin, jotka sopivat "neutraalisti askeltaville". Eipä ole hajuakaan miten askellan, joten eikö tuo ole sopiva aloituskenkä sitten?  Hinta vajaa 60 euroa alennusten jälkeen ei ollut enää ollenkaan paha.


Kierrettyämme muutamassa kaupassa ja leikittyämme hetken Myllyn keskellä sijaitsevassa leikkikompleksissa ja nautittuamme donitsit (minä vain haukkasin lapsilta - seläntaputus itselle) päätin laittaa lapset ensimmäistä kertaa valvottuun leikkipaikkaan Mukavaan. Se näytti huippuhauskalta lapsille, pienehkö tila ilman HopLop tyylisiä vempeleitä, mutta täynnä mitä kivoimpia leluja. Pointtina ei tässä niinkään ollut pääseminen itse shoppailemaan rauhassa, vaan saada lapsille mielekästä ja mukavaa ajavietettä ja kyllä vaan tykkäsivätkin! Kahdelta lapselta tunti valvottuna maksoi 10 euroa - ei paha hinta ja ehdin pyörähtää vielä etsimässä niitä kumisaappaita ja välikausitakkiakin, sekä fiilistellä kirjakaupassa sillä välin.

Lopuksi oli vielä tarkoitus käydä ruokakaupassa ja ostamassa meillä erittäin harvinaiset karkkipussit lapsille. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kun Tytön piti nousta autokärrystä kokeilemaan löytämiäni suloisia Hello Kitty lenkkareita, mutta hän päätti olla nousematta, jotta veli ei vaan pääsisi ottamaan paikkaa. Pitkähköksi helposti  venyvä tarina lyhyesti, päädyimme takaisin autoon Pojan raahatessa tytön kenkiä ja takkia, sekä minun juoksukenkiäni ja minun yrittäessä raahata rimpuilevaa, huutavaa, potkivaa, lyövää, raapivaa ja hysteeristä Tyttöä - ilman sitä karkkipussia ja ruokaostoksia. Sääliviä katseita kanssaihmisiltä, häpeää ja punastumista lapsen huutaessa täysillä "äiti muo SATTUU" äitin vain yrittäessä laittaa lapsensa turvavöihin - lempeästi, mutta päättäväisesti (oppikirjoja noudattaen).

Mitä miellyttävin automatka kotiin, 30 minuuttia huutoa ja ajavan äidin lyömistä, poissa turvaistuimesta istumista, pissahätää ja äidin tuskanhikeä pitää auto kaatosateessa ja huonossa näkyvyydessä valtatiellä järkevässä vauhdissa ja tiellä.



Näitä päiviä taas.