Sivut

lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväviikko

Synttärit tulivat ja menivät, sen jälkeen ollaan menty tavalliseen tapaan vauhdikkaasti, oikeastaan eilisen ystävänpäivään liittyvien asioiden merkeissä. Askartelimme yhdessä lasten kanssa ystävänpäiväkortit tarhakavereille, itsellä meni yksi ilta työntekijöitteni korttien ja pikku yllätysten parissa, jotka jaoin heille eilisessä työtyytyväisyyskyselyn purun parissa. 

Viikon lopetus on ollut aivan ihana! Siihen kuului ystävänpäivän viettoa eilen ihanien leidien kera hyvästä seurasta, juomasta ja ruuasta nauttien, tänään lasten kanssa perhepäivästä nauttien.

Ystävänpäivän kunniaksi olimme tosiaan eilen varanneet pöydän Ravintolalaiva Cindystä, jonne oli trakoitus mennä nauttimaan talven toiset blinit. Ennen ruokailua, nautimme tyttömäisesti Cosmopolitanit vanhassa suosikkipaikassamme lehmässä, viralliselta nimeltään The Cow. Piipahdimme myös täpotäydessä, aina yhtä viihtyisässä Tintåssa nauttimassa lasilliset kuohuvaa, matkalla jokirantaan.

Cindyssä olen tainnut käydä viimeksi ala-asteen luokkakokouksessa, eikä paikka silloin tehnyt suurta vaikutusta. Odotukset eivät siis olleet isot, mutta ruokailu kyllä yllätti positiivisesti.



Blinit olivat jo toista kertaa nautittavana ja vaikka eivät olleet aivan yhtä upeat kuin omassa ravintolassani, olivat kyllä vallan mainiot silti. Täytteinä savuporomousse ja katkarapumajoneesi - en ole mädin ystävä, kuten viime blinipostauksessa täällä kerroinkin. 



Päivän kalorit  varmistuivat näiden mainioiden valkosipulietanoiden myötä, jotka tarjoiltiin Mouhijärven herkkujuustolan Savuhilma - juustolla kuorrutettuina. Taivaallisen hyviä, suositteluni!



Tätä se on sitten, kun seurassa on  ravintola-alan ammattilaisia ja innokkaita somettajia, annokset tulivat hyvin kuvatuksi ja dokumentoiduiksi! Samoin kuin palvelu arvioiduksi ja harmillista kyllä, palvelu ei Cindyssä ihan yltänyt hyvän ruuan tasolle, vaika meitä pääosin palvellut työssäoppija toki teki parhaansa.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin onnistunut käynti, jota seurasi vielä "muutamat" jälkijuomat baarissa, josta rakas tuli hakemaan työpäivänsä päätyttyä ja valomerkin jo tultua kotiin. Ihana ilta, jota seurasi pienehkö väsymys tänään, mutta ei sentään krapulaa...

Lapset olivat yökylässä, poika vaarin luona ja tyttö serkkujensa luona, joten heillä myös oli mukava ystävänpäivä. Tänään jatkettiin juhlintaa Turun Urheiluliiton  Jumppalassa järjestämässä lasten ystävänpäiväriehassa.



Tyttö käy siellä juuri satubaletissa ja kun kuulimme tapahtumasta, saimme puhutuksi myös ystäväperheemme, sekä serkut mukaan päivää viettämään. Kolme tuntia yhdestä neljään puolen tunnin välein vaihtuvia esittelyjä Turun Urheiluliiton liikuntatarjonnasta; satubalettia ja tarzan jumppaa, liikuntakerhoja ja leikkituokioita vanhempien ja lapsien kanssa, satujumppaa ja touhujumppaa, ongintaa, kasvomaalausta, temppurataa ja vaikka mitä. Hinta ei ollut paha, kahdelta lapselta 6 euroa ja ainakin meidän poppoo tykkäsi päivästä valtavan paljon!



Äsken käymämme saunan jälkeen sammahtivat kyllä aivan täysin sänkyihinsä ja poika vielä moneen kertaan kehui, kuinka huippuhauska ystävänpäivän vietto heillä on ollut ♥

Iltapalaksi valmistin vielä hemmottelua itselle, tomaattivalkosipuli bruchetan reilulla rucolalla lempileivästäni taikaruispaahtoleivästä (vain 55 kcal). Mieli olisi tehnyt kunnon sipsipussia ja dippiä pienessä eilispäivän jälkimainingeissa, mutta sain pidetyksi pintani pitämällä ajatukset tarkasti edessä jo siintävässä yhden rajapyykin saavuttamisessa paino asiassa. Siitä enemmän vaikka ensi viikolla.




Vaikka näin jälkikäteenkin,

lämmin ystävän tervehdys kaikille lukijoilleni - ystäville - olette tärkeitä ♥

1 kommentti:

  1. Olipas mukavaa lukea kuulumisia, kivoja juttuja ootte tehneet! Ja nam mitä ruokiakin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...