Voi hylätty blogini...

Niin sitä vain ruuhkaa pukkaa päälle, että kaikki kirjalliset aikaansaannokset vuodatetaan yötä myöten esseiden, referaattien, projektien ja opinnäytetyön pariin. Tiukka rutistus puuttuvien opintopisteiden ja itse laaditun aikataulun kanssa nopealle valmistumiselle ylemmästä ammattikorkeakoulusta on tarkoittanut joulusta lähtien lähes joka päiväistä työpäivän jälkeistä pientä hetkeä lasten kanssa ja aamuyön tunteihin saakka kirjoitusurakkaa - nyt sentään jo voiton puolella! Ensi viikon maanantaina ja tiistaina pidetään loppuseminaari Mikkelissä, jossa pitäisi esittää teoriaosuudeltaan valmis työ ja juhlistaa kurssikavereiden kanssa opintojen loppusuoraa.

Miten tämän vuoden ensimmäinen kuukausi meni näin nopeasti?  

Ensi viikolla juhlitaan syntymäpäivääni, 37 vuotta ja se kuuluisa 40 on taas vuoden lähempänä... Hämmästyttävää kyllä, mitään kriisiä ei sinänsä ole näkyvissä. Koen saavuttaneeni elämässä paljon asioita, joista olen tyytyväinen ja ylpeä - olen myös onnellinen monesta asiasta, joten eipä tässä ole syytä kriisiytyä. Viitaten puolen kuun postaukseeni, levottomuus toki tekee sen että ajatus vaeltelee välillä enemmänkin, mutta juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Meillä on rakkaan kanssa  se kuuluisa, hankala 7. vuosi meneillään, laskutavasta riippuen, mutta vuosi 2014 on alkanut suloisesti. Sain ihan pikkuisen vihjailemalla aivan ihanan syntymäpäiväystävänpäivävuosiajoseitsemän - lahjan. Lisää timantteja uuden sormuksen muodossa, joka samalla pitää paikallaan nämä elämäntaparemontin ja reilu 20 pudotetun kilon jälkeen isoiksi käyneet aiemmat sormukset paikallaan.

                 

Ensi viikolla vietetään myös ystävänpäivää, joka kaikesta kaupallisuudestaan huolimatta on yksi lempipäiviäni. Aivan ihanaa ostaa kauniita kortteja tai pikkuisia lahjoja ystäville ja muistaa tärkeitä ihmisiä. Tänä vuonna mennään tyttöjen kanssa syömään yhdessä ja kenties jopa lasilliselle tai parille! 

Ajattelin ilahduttaa jotenkin myös työntekijöitäni, joiden kanssa on samana päivänä palaveri. Olin varsin liikuttunut, kun sain tulokset viime vuoden työtyytyväisyyskyselyistä, jossa myös omaa onnistumistani esimiehenä mitataan. Tulokset olivat huimasti parantuneet ja nousseet yhtiön kärkeen, josta hyvästä sain onnitteluja ja henkilökohtaiset puhelut pomoni pomolta ja kiitokset henkilöstöjohtajaltamme. Hieno juttu, mutta tärkeintä oli silti arvostus, jonka sain tiimiltäni ja sen eteen olen valmis tekemään jatkossakin paljon töitä. Lahjat eivät siinä auta, jos johtaminen ei ole kunnossa,  mutta pienet huomionosoitukset kenties osoittavat kuitenkin omalta osaltani välittämistäni. 

Lapsilla on heilläkin tulossa hieno päivä vaarin ja mummon luona yökylässä. Olimme heidän kanssaan pitkästä pitkästä aikaa kampaajallakin uuden vuoden kunniaksi, kyllä oli niin pitkäksi ehtinyt venähtää hiukset, että oli jo aikakin, pojan kanssa varsinkin!

Melkoisen kallista puuhaa mielestäni, meinaan 20 euroa per pää on aika suolainen hinta muutaman minuutin napsauksesta...

Ihan hienot hiukset tulivat joka tapauksessa. Tytöltä ei raskittu hirveästi leikkauttaa, raukalla kun on niin onneton kuontalo muutoinkin, mutta pientä siistimistä kuitenkin. Ei uskalleta itse enää leikata, pojalla vielä ajettiinkin hiukset itse koneella lyhyeksi jossain välissä, mutta ei enää sen jälkeen kun mies kerran " vähän" siisti niitä liian paljon - lopputuloksena niin uskomattoman surullisen näköinen klanipää, että äiti itki päivän joka kerta kuin katsoi poikaansa...